Hittolainen, nyt on tullu ne hirveet omantunnontuskat tästä muuttamisesta!! Voi elämä!!
Oikee kitisee ja vinkuu mua takasin kokoajan.. Sanoo rakastavasa ja välittäväsä. Se tekee tästä iha sika hankalaa mulle! Ette arvaakkaa mite vaikeeta on välillä olla.. Ai että voisin juosta pari kertaa vaikka seinää päin, se ehkä helpottais. Tai sitten ei.
Miks se nyt mua vinkuu takas? Miks se ei voinu tehä jo aikasemmin asioille jotakii, ku nyt on jo liian myöhästä..
Ja aina vaan tulee se sama vastaus, höpöhöpö, et oo minnekkää muuttamassa. Ollaan aina yhessä, jee! Jippii, todellakin..
Mun on vaa pakko päästä pois nyt tästä tilanteesta. En jotenkii jaksa enää.
Oon saanu painoo putoomaan hyvin, olen alkanu syömään mikä on hyvä merkki! Mulla on aikalailla kokonaisvaltasesti hyvä olo nytte. Paitsi nää hiton omantunnontuskat! Aina ku Oikee tulee kotiin nii ne tulee päälle ku hyökyaalto ja tekis mieli ottaa sipsipussi syliin ja ahmia se sillä sekunnilla..
Ennen hukutin mun surut ruokaan. Ku ei oikein ollu ketään kelle puhua ja jakaa näitä asioita. Nyt mulla on paljon hyviä ystäviä, jotka auttaa mua!
Yhtenä iltana meinasin yhe kaverin luona pillahtaa itkuun ku sieltä alko satelemaan avustuksia, miniläppäriä ja isompaakii läppäriä! Menin iha tunneshokkiin! Mut oon kyllä kaikille niille ystäville ikuisesti kiitollinen kaikesta avusta mitä oon niiltä saanu.
Voi ku Oikeekii olis omat tapasa parantanu nii ei ehkä oltais tässä tilanteessa.. Eihän sitäkää vois tietää. Mut pakko katsoa kokoajan vaan eteenpäin! Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Ku mulla loppujen lopuks asiat on aika hyvin. On työpaikka ja hyviä ystäviäkii löytyy.
Ehkä nämä omantunnontuskatkii tästä laimenee, edes joskus!